HARJOITTELUN OHJEISTUS

Valtioneuvosto kertoi maanantai-iltana (4.5.2020) uusista säännöistä ja ohjeistuksista koronapandemian aiheuttaman poikkeustilanteen aikana. Linjauksissa sivuttiin myös liikunta- ja urheiluharrastuksia. Valtioneuvosto ohjeisti, että ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen ja urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin. (Salibandyliitto)

Seurojen harjoitustoiminta järjestetään 31.5.2020 asti ulkoliikuntapaikoilla lähikontakteja välttäen. Harjoitustoiminnan tulee tapahtua alle 10 hengen ryhmissä. Kilpailuja tai muita avoimia yli 10 hengen yleisötilaisuudeksi muodostuvia tapahtumia ei saa järjestää 31.5.2020 asti. (Olympiakomitea)

Sisätiloissa toteutettavaa harjoittelu aloitetaan aikaisintaan kesäkuun alusta. Odotamme asiasta sisäliikuntapaikkoja koskevaa päätöstä Rovaniemen kaupungilta.

Tässä koottuna ohjeistus pelaajille, valmentajille ja huoltajille kuinka saamme hallitusti aloitettua harjoittelun ensi viikolla turvallisesti.

Pelaajan ohjeistus

1. Treenaan VAIN JA AINOASTAAN terveenä – Varmistan aina myös huoltajalta/vanhemmilta luvan treenata. Joukkueet eivät saa velvoittaa pelaajia osallistumaan ohjattuun toimintaan, jos he eivät halua koronaviruksesta tai terveydellisistä syistä johtuen.
2. Jos koen oloni vähääkään flunssaiseksi, jään kotiin.
3. Noudatamme turvaväliä (”mailan mitta”) ennen, jälkeen ja koko harjoituksen ajan.
4. Pesen huolellisesti käsiäni saippualla ja desinfioin niitä tarvittaessa. (kotoa lähtiessä ja kotiin tultaessa).
5. Juon vain omasta juomapullosta – en lainaa kaverilta tai juo wc:n hanasta.
6. En koskettele kasvoja, hiet pyyhin omaan pyyhkeeseen.
7. Käytän omia välineitä enkä lainaa niitä kavereille, muistan myös puhdistaa välineet harjoituskerran jälkeen.
8. Vältän kaikkea turhaa pintojen koskettelua.
9. Vältän turhaa käyntiä liikuntatilojen WC-tiloissa (käyn kotona ennen ja jälkeen).
10. Treenin jälkeen peseydyn vasta kotona.
11. Treenin jälkeen huolehdin, että hikipyyhe ja treeniasu tulevat pestyksi ennen seuraavaa käyttökertaa.

Ohjeistus valmentajille ja huoltajille

1. Pienryhmissä harjoittelu on sallittua 14.5 alkaen. (max. 10hlö)
2. Joukkueena harjoittelu on sallittua 1.6 alkaen. (max.50 henkilöä),
3. Suojaetäisyyksiä noudatetaan harjoituksissa toistaiseksi. (”Mailan mitta”)
4. Kaikki harjoitteet, jotka on mahdollista ohjeistaa etänä ennen harjoitusta, vähentävät kontaktien määrää harjoitustilanteessa.
5. Lähikontaktia tulee edelleen välttää: ei peliä – ei kontaktia! Etäisyyksistä (”mailan mitta”) tulee pitää huolta myös koko harjoituksen ajan, hengästyneenä ihmiset välittävät virusta ilmaan enemmän kuin normaalisti.
6. Harjoittelu toteutetaan ulkona aina kun se on mahdollista.
7. Suositaan paikkaharjoittelua kiertoharjoittelun sijaan.
8. Sisällä harjoitellessa on syytä huomioida seuraavat asiat: mahdollisuus käsienpesuun saippualla, käsidesin saatavuus, yleisten tilojen siivouksen (pintojen, ovenkahvojen, vesihanojen, WC:n puhdistaminen) tehostaminen.
9. Pelaajat ohjeistetaan tulemaan harjoituksiin puhtaissa varusteissa, kädet saippualla pestynä. Kasvojen koskettelua tulee välttää ja hiki pyyhitään omaan pyyhkeeseen. Jokaisella on käytössään oma juomapullo. Aivastelut/yskiminen suunnataan hihaan ja kädet pestään hyvin heti harjoituksen jälkeen. Pyyhe ja harjoitusasu pestään jokaisen harjoituskerran jälkeen.
10. Käytetään ensisijaisesti omia harjoitusvälineitä. Jos käytössä ovat yhteiset harjoitusvälineet esimerkiksi tötsät, tötsiin koskee vain yksi henkilö. Välineet puhdistetaan ennen ja jälkeen harjoituksen.
11. Peseytyminen ja suihkussa käynti tapahtuu harjoituksen jälkeen kotona. Kun harjoitus päättyy, siirrytään pois paikalta viivyttelemättä.
12. Palaverit ja keskustelut pidetään etäyhteyksillä.

Santa´s United