Hyvää Uuttavuotta 2024!

Santa’s United aloitti pelit joulutauon jäkeen. Ensiksi akatemia pelasi kaksi ottelua Limingassa Krankka-areenalla lauantaina. Heillä oli vastassa Tempo ja Hirvarit Oulusta.

Ensimmäisessä ottelussa Tempoa vastaan maaliteon aloitti Santas ajassa 10.19. Tämä jäi myös ensimmäisen erän ainoaksi maaliksi. Toisessa erässä Santas onnistui jälleen maalinteossa peräti kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran ajassa 19.51 ja toisen kerran ajassa 25.51 jättäen toisen erän lukemiksi 0-3. Päätöserässä Tempo alkoi jäähyillä ja Santas kuittasi näistä kerran ylivoimalla iskien taululle 0-4. Tempo kuitenkin onnistui kaventamaan lukemat 2-4, mutta heidän takaa-ajonsa alkoi liian myöhään. Santas nappasi ottelusta voiton!

Seuraavassa ottelussa vastaan asettui Hirvarit. Ensimmäinen erä oli aika maalirikas, koska niitä syntyi peräti 6. kappaletta. Näistä neljä merkattiin Santasille ja kaksi Hirvareille ja ensimmäinen erä päättyi 4-2 lukemiin Santasin hyväksi. Toinen erä alkoi Santasin maalilla ja vääntö oli tiukkaa molempien joukkueiden jäähyillessä. Jäähyjen jäkeen Hirvarit saivat kavennettua, mutta Santas rankaisi erän loppupuolella. Päätös erään lähdettiin 6-3 Santasin johdossa. Päätöserässä Hirvarit yrittivät tulla tasoihin kahdella maalilla, joista toinen tehtiin rangaistuslaukauksella. Hirvareiden loppukiri ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti. Santas otti tästäkin ottelusta voiton 6-5 lukemilla!

Santasin naiset kävivät sunnuntaina Kuusamossa pelaamassa oman turnauksensa. Heillä oli vastassa SoPa ja Kuusamon oma joukkue Paka.

 

Naisten ensimmäinen ottelu oli emäntä joukkue Pakaa vastaan. Kuusamolaiset olivat todellisella pelipäällä joulun jälkeen. Sillä he iskivät ensimmäisessä erässä lukemiksi jo 0-4. sama kyyti jatkui myös toisessa erässä Pakalaisten tehdessä jälleen neljä maalia. Santasin naiset saivat myös maalihanat auki ylivoimalla toisessa erässä. Kolmaserä oli jälleen Kuusamolaisten hallintaa heidän tehdessään jälleen neljä osumaa. Näinollen ottelun lopputulokseksi jäi 1-12 Pakalle.

Toinen ottelu SoPaa vastaan sujui suurinpiirtein samoissa merkeissä. Sopalaiset aloittivat maalinteon ensimmäisessä erässä kahden maalin turvin. Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, josta vastasi SoPa. Päätöserään lähdettiin siis 3-0 lukemista. Päätöserässä nähtiin jälleen kaksi maalia jotka merkattiin Sodankyläläisille. Ottelu päättyi SoPaan viiteen maaliin ja Santas jätettiin tylysti nollille.