Siirryit pelaajasta valmentajaksi, millä fiiliksillä olet tästä ratkaisusta ja mikä johti tähän?

-Hyvillä fiiliksillä olen. Ajatuksissa on ollut jo muutaman vuoden, että valmentamista olisi mukava lähteä tekemään, kun pelaaminen ei enää nappaa. Valmennuspaikka aukesi hieman yllättäen, mutta saatiin hyvä tiimi taustoille kasaan, joten päätös syntyi melko nopeasti. Petri Eskelisen siirtyminen pois valmennustiimistä aukaisi minulle mahdollisuuden.

Mitä uutta tuot joukkueelle?

-No ainakin uudet kasvot penkin taakse, hehheh. Tavoitteena on tuoda harjoitteluun ja pelitaktiikkaan hieman uusia juttuja, ja koko taustaryhmämme voimin tavoitteena on toimintakulttuurin muutos entistä avoimemmaksi ja kehittävämmäksi kaikilta osin.

Mitä odotat tulevalta kaudelta?

-Valmentaminen tulee varmasti luomaan uusia haasteita salibandyn parissa, joten henkilökohtaisesti odotan, että kehittyisin paremmaksi valmentajaksi päivä päivältä. Joukkueen tavoitteena on tietysti lähteä havittelemaan sarjan kärkisijoituksia laadukkaan harjoittelun ja yhtenäisen tekemisen voimin. Pelaajisto on jo jonkin aikaa treenaillut itsenäisesti ja pienryhmissä fysiikkapuolta, joten ensi kaudella tullaankin näkemään entistä aktiivisempi, yhtenäisempi ja taitavampi pukkijengi! 🎅

Tsemppiä “manelle” uuteen haasteeseen!