Santasin viikonloppu vierähti vieraskentällä, kun P15-16 pelasi Torniossa ja naisten joukkue Kempeleessä.

 

P15-16 kohtasivat Torniossa Limingan Niittomiehet (LNM) ja SBT-Tornion.

P15-16 joukkueella ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui LNM Limingasta. Avauserässä maalinteon aloittivat Liminkalaiset, kun ottelua oli kulunut seitsemän minuuttia ja yhdeksän sekuntia. Santas ehti kuitenkin ennen erätaukoa tasoittaa ylivoimalla 1-1. Toisessa erässä vääntö oli tiukkaa santasin aloittaessa maalin teon ajassa 16:01, mutta tätä ei ehditty kauaa juhlia. LMN nimittäin tasoitti yli puolentoista minuutin jälkeen. Niittomiehet joutuivat erän loppupuolella jälleen pelaamaan alivoimalla, ja santas veivasi ylivoimalla toisen erän päätös lukemiksi 3-2. Päätös erään lähdettii siis santasin komennuksessa, ja komennus jatkui santasin lyödessä taululle kaksi maalia lisää. Tästä kuitenkin limingan pojat sisuuntuivat ja he kavensivat ylivoimalla 5-3 lukemiin. Tiukka peli sai arvoisensa lopetuksen, kun LNM sai vielä yhden maalin, mutta heidän kirinsä alkoi liian myöhään. Santas voitti ottelun 5-4 lopputuloksella.

 

Seuraavassa ottelussa santasia vastaan asettui SBT-Tornio. Avauserässä Torniolaiset aloittivat maalinteon, kun pelikellossa oli aikaa kulunut vähän yli kahdeksan minuuttia. Santas onnistui myös maalinteossa avauserässä, kun avauserää oli ehditty pelata 8:41. Toisessa erässä Torniolaiset laittoivat shown päälle. He nimittäin iskivät peräti 7. maalia, kun taas Santas onnistui kahdesti. Päätöserässä nähtiin vähemmän maaleja. SBT onnistui kahdesti jättäen tulostaululle tylyt 11-3 lukemat.

 

Santasin naiset pelasivat Kempeleen Kempelehallissa eilen sunnuntaina.

Ensimmäisessä ottelussa Merikoski SBT:ä vastaan Santas ei oikein saanut koneita käyntiin. Merikoski mätti jo ensimmäisessä erässä taululle 0-5 lukemat. Toinen erä sitten oli vähämaalisempi, mutta vain Oululaiset onnistuivat jälleen maalin teossa tehden niitä kaksi. Päätöserässä Oululaiset näyttivät miksi he johtavat sarjaa iskemällä vielä neljä maalia santasin verkkoon. Näin ollen lopputulokseksi jäi tylyt 0-11.

 

Seuraavassa ottelussa vastaan asettui Haukiputaan Heiton II joukkue. Ensimmäinen erä sujui HaHen komennuksessa heidän iskiessä ensimmäisen maalin ajassa 12:31. Haukiputaalaiset iskivät vielä kerran ennen erätauolle siirtymistä, joten avauserä päättyi 2-0. Toisessa erässä HaHe teki myös kaksi maalia, mutta yhdestä jäähystä huolimatta jättivät Santasin vielä maaleitta. Santasin naiset saivat maalihanat auki kolmannessa erässä, kun pelikellossa oli aikaa kulunut 30:26. Tämä ei kuitenkaan auttanut Santasia saamaan loppukiriä aikaiseksi ja HaHe laukoi vielä yhden maalin jättäen lopputulokseski 5-1.