Miesten edustus pelasi runkosarjan viimeisen kotipelinsä eilen Oululaisia Rankkoja Ankkoja vastaan. Peli päättyi 3-5 vierasvoittoon.

Päävalmentaja Joona Vazana kuivailee kotikamppailua seuraavasti:

”Mielestäni nähtiin laadukas salibandyottelu ja ankat oli selvästi parantanut kevättä kohti. Vastustaja puolusti tänään hyvin, mutta toisessa erässä saatiin meidän pallollinen pelaaminen korkealle tasolle ja luotua vaarallisia paikkoja.
Kolmannessa erässä ottelu ratkesi siihen, että kaveri teki paikoista ja me ei vielä saatu sisään. Ihan tyytyväinen olen asioihin mitä pelissä näkyi, mutta tietenkään tulokseen en voi olla. Tällä hetkellä meille tärkeämpää oli se, että aletaan näkemään taas pelissä niitä asioita millä tiedetetään, että me se tulos tehdään.”

 

 

Santa’s United tulee sijoittumaan sarjataulukossa toiseksi. Mikä tarkoittaa, että joukkue saa valita pudotuspelien ensimmäisenkierroksen vastustajansa.

”Joukkueella on ollut hieman haastavampi runkosarja. Kokoonpanossa on ollut poikkeusellisen paljon loukkaantumisia ja sairastumisia, jonka vuoksi ketjujen yhteinen kemia ei ole ollut ihan parhaalla tasolla. Tästä huolimatta olemme tuloksellisesti onnistuneet ja parhaat pelit ovat olleet korkeatasoisia pelillisesti. Pallon kanssa ollaan pystytty pelaamaan korkeallatasolla, ja puolustuspelissä karvaus on onnistunut hyvin ja vastustajan maalipaikat ovat olleet minimissä.” Vazana avaa joukkueen runkosarjaa.

 

 

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta Vazana odottaa playoffeja innoissaan.

”Runkosarjan toinen sija varmistui hyvissä ajoin, jonka ansiosta olemme pystyneet antamaan sairastuvalta palanneille pelaajille aikaa toipua sopivaan pelikuntoon. Pystymme rakentamaan kokoonpanoon hyvän itseluottamuksen ja parantamaan ketjujen keskenäistä kemiaa vielä hyvin ennenkuin tositoimet alkavat. Meillä on hyvä porukka kasassa, ja vielä kun saamme kaikki jätkät takaisin kokoonpanoon, niin uskon että tulemme olemaan vaikea vastustaja playoffeissa!”

Miesten edustus pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa Oulussa 11.2 Koskenkylän Rientoa vastaan. Playoffien ensimmäinen kotipeli on vuorossa 19.2. Vastustaja selviää runkosarjan päätyttyä.