Santa’s Unitedin Miesten edustusjoukkue pelasi viime viikonloppuna kaksi kotipeliä peräkkäisinä päivinä Raahelaista Team Tempoa, ja Oululaista SBT Suolaa vastaan.  Ensimmäinen peli päättyi Santasin 18-5 murskajaisiin.

“Lauantain team-tempo peliin valmistautuessa tiedettiin, että selkeä tasoero tulee olemaan meidän välillä vaikkakin pelattiin tasainen ottelu heitä vastaan Raahessa kauden avauksessa. Ensimmäisessä erässä se näkyikin meidän pelissä sillä oltiin hieman unisia. Nostettiin oman tekemisen tasoa toiseen erään ja se menikin aika rallatteluksi. 11-0 meille toinen erä ja jalkaa pois kaasulta sillä tiedossa oli sunnuntain kärkikamppailu SBT Suolaa vastaan ja sinne oli säästettävä energiaa.”  Näin päävalmentaja Joona Vazana kommentoi Lauantain voitokasta peliä.

Sunnuntaina olikin sitten kärkikamppailun vuoro. Tiukkaakin tiukempi ottelu päättyi lopulta jatkoajalla vierasjoukkueen 4-5 voittoon.

“Sunnuntaina fiilikset olivat innostuneet ja odottavat koska tiedettiin, että varmasti kovatasoinen peli on edessä ja sellainen se myös oli. Kaksi hyvää ja laadukasta 2-divisioona joukkuetta vastakkain.”

“Oltiin etukäteen valmistauduttu Suolan kohtaamiseen harjoitusviikolla, ja käytiin jonkin verran pelillisiä asioita läpi. Viime hetken valmistautumista kuitenkin sotki hieman yllättävät loukkaantumiset joista osa selvisi vasta sunnuntai aamuna. Olimme pakotettuja muokkaamaan ketjuja ja saatiinkin mielenkiintoinen lähtökohta meidän osalta otteluun sillä kasassa oli kolme ketjua pelaajia, joilla ei ollut tältä kaudelta kokemusta toistensa kanssa pelaamisesta yhtään. Tähän väliin haluankin kiittää joukkuetta siitä miten hienosti he sopeutuivat tilanteeseen ja kuinka ehjä peli pelattiin siihen nähden millainen tilanne meillä oli edessä.”

“Saatiin otteluun hyvä henkinen latautuminen, ja lähdettiin kohtaamaan vastustaja puolustuksen ja karvauksen kautta. Siinä onnistuimme ihan hyvin ja saimme pidettyä heidät kohtalaisesti pois vaarallisimmilta tekopaikoilta. Joukkueen pallollinen pelaaminen ja  hyökkäyksen tukitoimet tälläkertaa vajaaksi. Täytyy todeta, että tällä kertaa suola oli meitä edellä pallon kanssa. Onnistuimme silti mielestäni pelisuunnitelmassa ja uskon, että molemmat joukkueet voivat olla tyytyväisiä varsinkin puolustamisen tasoon sillä kaksi näin laadukkaasti hyökkäävää joukkuetta kun jää neljään tehtyyn maaliin on asioita tehty oikein. Kliseinen maalinpeli joka olisi ihan hyvin voinut kääntyä kummalle tahansa jo varsinaisellakin peliajalla. Meille jäi tästä sopivasti hampaankoloon kevättä ajatellen ja toivottavasti kohdataan vielä suola pudotuspeleissä.” Vazana runoilee kärkikamppailusta.

Sunnuntain ottelussa pitkäaikainen maalivahtimme Ville Kuoksa teki paluun tolppien väliin. Loukkaantuminen on pitänyt hänet sivussa yli vuoden, ja viimeisen kahden vuoden aikana otteluita on kertynyt kolme. Kyselimme Kuoksalta fiiliksiä paluun jälkeen.

”Viimeisen kahden vuoden aikana on paikat reistaillut ja olen tarkoituksella ottanut vähän etäisyyttä pelaamiseen ja keskittynyt lepoon ja kuntouttamiseen. Vieläkään ei ihan 100% kunnossa olla, mutta suunta on kokoajan kohti parempaa.”

“Henkilökohtainen tavoitteeni sunnuntain otteluun oli pelata mahdollisimman ehjä 60 minuuttinen ja ihan hyvin siinä onnistuinkin. Loppukauden tavoitteeni on pysyä kunnossa ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan menemään mahdollisimman pitkälle keväällä”.

Kuoksa innostui myös kehumaan joukkuetta:

”Tällä kaudella meillä on todella laadukas ja leveä rosteri. Vaikka poissaoloja välillä meillekkin tulee niin ollaan osoitettu, että pystytään taistelemaan sarjan voitosta ja menemään pitkälle keväällä mikä on meidän yhteinen tavoite. Myös joukkuehenki on erinomainen ja pukukoppi on täynnä huippu tyyppejä. Tällä hetkellä salibandy maistuu todella hyvältä. Innolla odotan jo kevättä!” Kuoksa kehaisee.

Miestenedustus jatkaa pelejään tällä viikolla kahden vierasottelun merkeissä.