Jani aloitti jo syyskuussa vapaaehtoisena seuratoimijana seurassa. Syksyn aikana Jani myös opiskeli Liiketalouden ammattitutkinnon perusopinnot Redulla ja teki työharjoittelun seuralle.

Syksyllä Janilla oli jo päävastuu seuran lasten- ja aikuisten kerhotoiminnasta sekä soveltavan salibandyn käynnistämisestä. Syksyllä saatiin paljon hyviä asioita tehtyä seurassa ja harrastajamäärissä nähtiin syksyn aikana isoa kasvua vaikeaan edellisvuoteen verrattuna!

Virallisesti Jani Saukko siirtyi Santa´s Unitedin työntekijäksi 10.1.2022. Yksi Suomen parhaista salibandytekijöistä ottaa uuden haasteen vastaan siirtyessään seuraamme töihin. Jani on syntyperäinen rovaniemeläinen ja ollut osaltaan kehittämässä kaupungin salibandyä vuosituhannen alussa Napapiirin Salibandyssä (NSB). Jani aloitti myös NSB:n junioritoimminnan vuonna 2003 ja toimi omantyönsä ohessa seuran juniorivastaavana vuoteen 2009 asti, jolloin Jani muutti Jyväskylään.

Nyt syksyllä 2021 Jani muutti Jyväskylästä takaisin Rovaniemelle. Jyväskylässä Jani toimi O2-Jyväskylän junioripäällikkönä ja viime vuosina myös toiminnanjohtajana. Jani oli seuran ensimmäinen työntekijä ja oli isossa roolissa nostamassa seuraa Suomen salibandykartalle ja yhdeksi isoimmista salibandyseuroista Suomessa. Janin aikana seuran jäsenmäärä kasvoi 150 jäsenestä yli 1200 jäseneen!

Janin työtehtävät Santa´s Unitedissa tulevat koostumaan pääasiassa junioritoiminnan organisoinnista ja seuran varainhankinnan kehittämisestä sekä toiminnan suunnitellusta yhdessä toiminnanjohtajan ja hallituksen kanssa.

Toivotamme Janin virallisesti tervetulleeksi Santa’s Untediin!