Puma-blogi: XII-V-MMXVIII

12.5.2018

Hyvää toukokuuta ja onneksi olkoon Santas United Naisten 2 -joukkueelle noususta 2. divariin! Tänään aiheena onkin N2 kauden summaaminen yhteen ja tottakai mukaan yksi haastattelukin mahtuu.

N2 pelasi menneellä kaudella Pohjois-Suomen 3. divaria ja sijoittui sarjassa lopulta toiseksi. 16:sta ottelusta Voittoja joukkue saalisti kauden aikana 10, jonka lisäksi tasapelejä ja häviöitä oli molempia kolme. Kunnioitettava saldo siis, varsinkin maalieron ollessa 31 kihausta plussalla.

Sarjan kovimmat pistenaiset tulivat Lapin Monacosta, eli Kemistä, mutta heti heidän perässään edustavat Santasin Nea Pirttilä 12+4 -ja Pihlajamaa Johanna 11+5 tehoillaan.

Kolmosdivarin voitto olisi tuonut naisille suoran nousun ylöspäin, mutta nyt heidän viimeinen koitoksensa tälle kaudelle oli Oulun Nallisportissa pelatut karsintapelit.

Ensimmäisessä ottelussa he saivat vastaansa OSB:n, joka pelasi menneellä kaudella sarjaporrasta ylempänä sijoittuen siellä seitsemänneksi. He myös olivat korkeimmalle sijoittunut alaspäin karsiva joukkue.

Ottelu alkoi rovaniemeläisten osalta hyvin, ja 1. erän jälkeen tauolle mentiin 0-2 lukemissa. Toisessa erässä maalattiin kertaalleen molempiin päihin. Kolmannessa erässä OSB sai lukuisia maalipaikkoja, mutta viimeiseen erään 16 torjuntaa ottanut Miia Pöyliö piti Santan nousuhaaveet elossa. Ottelu päättyi 1-3 Santasille.

Toisessa, ratkaisevassa pelissä joukkue sai vastaansa SieSin,  joka oli sijoittunut toisessa 3. divisioonan lohkossa Santan tavoin toiseksi. Santa aloitti maalinteon jo kahden minuutin kohdalla, jonka jälkeen maalitehtailu jatkui vuorotteluna aikaan 32:40 asti, kun Piia Tarkka iski ottelun tilanteeksi 2-4. Tähän SieSi ei pystynyt enään vastaamaan ja Santa’s United N2 juhli sarjanousua 3-4 lukemin! Onneksi olkoon naiset!

 

Pelaaja, johon tutustumme tänään tarkemmin on numerolla 12 operoiva Anniina Lahti. Anniina on -96 syntynyt hyökkääjä, joka iski 15:sta otteluun 9+4 tehot runkosarjassa. Tämä oikeutti pistepörssin sijalle 11.

Karsintapeleissä hän teki kahdessa ottelussa 1+1 tehot ja syötti muun muassa toisessa ottelussa sarjanousun varmistaneen maalin!

Sen pidemmittä puheitta päästetään nainen itse ääneen.

Kerro hieman taustastasi, esim kauanko olet pelannut ja miksi juuri salibandy?

  • Tässä suhteen oon vähän erilaisen lajitaustan omaava, että oon entinen kumparelaskija ja kumparelaskua harrastin 7 vuotta ennen kuin aloitin salibandyn ja alkuperäinen syy miksi salibandyyn siirryin oli se, että kumparelasku-ura loppui loukkaantumiseen, mutta oon kyllä tykänny salibandysta ihan hulluna. Salibandya oon nyt pelannut vasta yhden kauden ja uskon et vahvan urheilutaustan ansiosta oon päässy aika nopeasti mukaan.

Tärkeimmät ominaisuudet pelaajassa ovat..?

  • Mielestäni tärkeimmät ominaisuudet pelaajassa on ensinnäkin periksiantamattomuus, koska uskon et kaikkia ominaisuuksia voi kehittää jos on vaa valmis tekee töitä tavoitteidensa eteen ja toinen tärkeä ominaisuus on se, että ”pelaa aina joukkueelle” eli kannustaa ja tsemppaa toisia treeneistä lähtien, koska ilmapiiri vaikuttaa tosi paljon joukkueen menestymiseen.

Salibandyssä nautin eniten..?

  • Entisenä yksilölajin harrastajana on pakko kyl sanoa et pelaaminen joukkueena on huippua ja sit tykkään siitä et saa haastaa itseä ja loppuun pakko vielä mainita et tietenki maalinteko on myös kivaa!

Millaisia tavoitteita sinulla on salibandyn suhteen? Haluatko esimerkiksi joskus pelata Santan edustuksessa,  tai jopa korkeammalla?

  • Tavoitteena on ehottomasti kehittyä monipuolisesti pelaajana ja katsoa ”kortit” et mihin näin myöhään pelaamisen aloittanut voi päästä eli edustusjoukkueessa olisi kyllä hieno pelata joskus

Puikot vai ylänurkka?

  • Ylänurkka!

Kivi, paperi vai sakset?

  • Sakset

Puman treenivaatteissa parasta on..?

  • Ne on laadukkaita, tyylikkäitä ja toimivia.

 

#Puma #Floorball #SantasUnited

 

Sami Pokka

12.4.2018